NUORISOVALTUUSTON KAUDEN 2009 EDUSTAJIEN TERVEISET KAIKILLE, JOTKA SUUNNITTELVAT NUVAAN PYRKIMISTÄ
Voiko omena olla appelsiini?
Tällä hetkellä ei, mutta nuorisovaltuusto tarjoaa sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin, joten kenties jonakin päivänä omena voikin olla appelsiini. Se kun on pohjimmiltaan vain sopimuskysymys. Nuorisovaltuusto ei suoranaisesti pääse vaikuttamaan asiaan, mutta se on hyvä askelma matkalla kohti suurempia tavoitteita.
Pyhtään nuorisovaltuusto on tässä elämänkaarensa vaiheessa suurten muutoten edessä. Kahviseurasta on tarkoitus tehdä oikeasti vaikuttava elin. Tähän tarvitaan myös sinun apuasi. Nykyinen valtuusto on ikäluokaltaan pääosin jo peruskoulun jättäneitä, joten erityisesti nuorempaa väkeä toivotaan mukaan. Miten lukiossa tai ammattikoulussa oleva voi tietää, mikä peruskoulussa on tällä hetkellä vialla? Toki myös vanhempaa väkeä halutaan mukaan, sillä uudet näkökannat ovat aina kiinnostavia.
Nuorisovaltuutetulla on loistavat luontaisedut. Ensinnäkin, saatuamme budjetin ensi vuodelle voimme käyttää omat rahamme mihin haluamme. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme kokouksissa ruokaa useammin kuin tähän mennessä olemme saaneet. Lisäksi nuorisvaltuustossa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja jopa saada pitkäaikaisia ystäviä. Nuorisovaltuustossa opit myös kunnallista päätöksentekoa, mistä saattaa olla hyötyä esimerkiksi yhteiskuntaopin kokeissa.
Vaikka suurin osa nuorisovaltuustosta ja sen kokouksista on Huutjärvellä, toivomme että saisimme edustajia ympäri Pyhtäätä. Nykyisessä valtuustossa ovat edustettuina Siltakylä, Huutjärvi ja Purola, mutta muut kylät ovat kokonaan vailla edustajia. Nuorisovaltuusto ei kykene kunnolla edustamaan koko Pyhtään nuorisoa, elleivät nuoret itse tule paikalle ja kerro, mikä missäkin on vialla.
Tervetuloa leijumaan!
Veera Pylkkänen, Ville Pesonen, Sonja Tuukkanen
Ps. Liity Nuvaan, joudut pulaan!
Nuorisovaltuusto Loviisassa pitämässä kevätseminaaria

Nuorisovaltuustolaiset pohtivat tärkeitä asioita.
|

Nuorisovaltuusto ahtoi itsensä kapeaan portaikkoon.
|
Nuorisovaltuuston kirpputori elokuussa 2006

Nuorisovaltuustolaiset myyvät kahvia ja omia, vanhoja tavaroitaan.
|

Ahkerat nuorisovaltuustolaiset kantavat kirpparipöytiä.
|
Nuorisovaltuuston seminaari helmikuussa 2006

Pyhtään nuorisovaltuuston ensimmäisessä seminaarissa on rento tunnelma.
|

Nuvalaiset ratkaisevat palapeliä.
|